Pohdinta-apua

Kyntämistä olen vähentänyt jo pitkään ja tulen sitä vähentämään myös tulevaisuudessa. Marraskuun lopulla oli kuitenkin niin upea pienen pakkasen kyntökeli, että piti lähteä kyntämään 10 ha:n lohko.

Olen koulutukseltani kauppateknikko. Luomun osalta olen käynyt pitkän luomukurssin Kokemäen maatalousoppilaitoksessa, sekä Helsingin yliopiston luomu A-kokonaisuuden Mikkelissä. Luomutuotannon edistämiseksi toimin Luomusäätiön hallituksen puheenjohtajana. Olen toiminut aiemmin monissa luomu- ja elintarvikealan hankkeiden ohjausryhmissä, sekä vetäjänä, esim. valtakunnallinen Luomustrategian jalkauttamis-hankeessa. Luomujärjestötyössä olen ollut myös mukana mm: Sataluomu-osuuskunnan ja Luomuliiton hallituksen puheenjohtajana.

Jaan mielelläni kokemuksijani luonnonmukaisesta tuotannosta. Olen tuottanut elintarvikkeita alkutuottajana ja jonkin verran myös jatkojalostajana. Markkinointikokemusta on myös kertynyt varsinkin luomun osalta. Olen viljellyt 40 vuotta, joista 25 viimeistä luomuviljelijänä.

Luomuviljely on ollut haasteellinen tapa tuottaa elintarvikkeita. Yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksen jälkeen joudun toteamaan, että paljon opitaan edelleen viljelijän kantapään kautta. Luomusäännöt ja niiden takana olevat teoriat eivät tahdo osua kohdalleen käytännössä. Luonnon sääteleminen on käytännössä hankalaa, tavanomaisessa viljelyssä asiat hoidetaan helposti keinolannoittein ja kemikaalein.